"Nauti nyt"

Positiivissävytteisen radiherkuttelun jälkeen onkin aika inhorealistisen avautumisen siitä, miten nyt pitäisi kuulemma nauttia.

Pitkin raskautta olen kuullut erilaisia toivotuksia siitä, miten minun pitäisi nyt vain nauttia tästä. Erityisesti äippärin lähestyessä ihmiset toivottivat erilaisia nauttimisia, ja se on luonnollisesti jatkunut äippärin alkamisen jälkeen. Tiedän että ihmiset tarkoittavat sillä pelkkää hyvää, ja ovat iloisia puolestani, mutta jossain vaiheessa aloin vastata näihin toivotuksiin "Kiitos vaan, nautin kyllä heti kun joku kertoo, missä kohtaa tästä kuuluu nauttia".

Ei näin varmaan edes saisi sanoa, mutta en ole nauttinut juurikaan plussaamisen jälkeen. Ihmisten ilmeet ovatkin olleet melko hämmentyneitä, kun olen sanonut suoraan, etten ole vielä löytänyt sitä kohtaa, mistä pitäisi nauttia, tai koska pitäisi hehkua.

Lähes koko ensimmäinen kolmannes meni tolkuttoman pahoinvoinnin kanssa. Heti puolessavälissä alkoi pohjaton väsymys mikä ei väistynyt vaikka olisi kuinka nukkunut. Viimeisen kolmanneksen kanssa tuli unettomuus enkä enää nuku väsymyksestä huolimatta.

Kesän jälkeen en ole liikkunut niin, että sitä voisi sanoa urheiluksi, ei edes liikunnaksi. Syksyllä pystyin kävelemään 20 min ennen kuin alkoi supistaa, talven tullen aika on vaihtunut 10 minuuttiin ennen kuin alkaa sattua. Ruokaostokset on urheilusuoritus hampaat irvessä. Tein syksyllä aika paljon vaatehankintoja ja joidenkin mielestä se oli vähän aikaista hamstraamista, mutta varsinkin nyt olen tyytyväinen että hoidin ison osan asioista jo syksyllä kun oli pieni parempi jakso raskauden puolenvälin jälkeen.

"No mutta nyt sulla on aikaa tehdä sellaisia asioita joista nautit." Joo, niin kai olisi, mutta aamuyöllä nukutun kolmenneljän tunnin voimalla, tai 36 tuntia valvottuaan ei ole ihan parhaimmillaan. Olisi halua tehdä ja touhuta vaikka mitä, mutta kun ei vaan jaksa. 

Kalenteri tuntuu täydeltä, koska joka pävälle voi ottaa yhden asian mitä tekee tai mihin hetkeksi menee. Enempää ei jaksa millään tavalla.

Ja sitten tosiaan tuo pirun raskausdiabetes, joka ei ainakaan lisää energiaa, vaan päinvastoin vain vie sitä. Vaikka tähän liittyy hyviäkin asioita, kuten se että paino ei ole noussut, ottaisin koska tahansa muutaman lisäkilon mieluummin kuin kaiken sen vaivan ja vitutuksen, mitä homma aiheuttaa.

En ole harrastanut mitään. Tai joo, olen minä kutonut niin pirusti, koska se ei vaadi sohvalla istumista kummempaa. Muuta harrastuksenomaista en olekaan jaksanut. Kavereita olen yrittänyt nähdä, tätä on tapahtunut ehkä kerran kahdessa viikossa. Kotona jää kaikki tekemättä, ja suurimman osan siitä mitä tekee, tekee hirveässä kiukussa siitä ettei sitä jaksaisi tehdä, mutta on pakko.

Ei mulla odotusajasta mitään suuria odotuksia ollut, tiesin että voi olla rankkaakin, mutta ihan suoraan sanottuna mua vituttaa, että kesän jälkeen mulla ei ole ollut energiaa tehdä yhtään mitään normaalia. Aiemmasta, aktiivisesta elämästäni ei ole mitään jäljellä. Elämänmuutos on ok, kyse ei ole siitä että haluaisin jatkaa kuin mitään ei olisi tapahtunut. Mutta miten ihmeessä mä nautin tilanteesta, joka vie mun toimintakyvyn täysin ala-arvoiselle tasolle, enkä tosiaan fysiikan puolesta pysty, enkä jaksamisen puolesta kykene, tekemään mitään mistä nauttisin, enkä edes monia ihan perusasioita.