Wanha kehto

Ison osan unistaan Pirpana tulee nukkumaan wanhassa kehdossa, jonka ikää kukaan ei oikein tunnu varmaksi tietävän. Olen itse nukkunut siinä vauvana, samoin ovat serkkuni, ja serkkuni lapset. Kehto on kiertänyt äidin puolen koko sisarusparven. Ilmeisesti jo äitini äiti on siinä nukkunut, ja moni veikkaa kehtoa vielä vanhemmaksi, jopa parisataa vuotta vanhaksi. Vahvaa, vanhanaikaista ja kunnollista käsin tehytä työtä: kestää todistetusti aikuisen miehen painon.




















Meillä on makkari yläkerrassa, enkä ajatellut kiikuttaa Pirpanaa aina ylös nukkumaan, siinähän saisi ravata itsekin rappusia koko ajan. Olen itse ensimmäinen lapsi ja tottunut nukkumaan hiljaisuudessa: edelleenkin on vaikea nukkua jos on äänekästä. Tämän vuoksi Pirpana saa kaiken muun ajan paitsi yön nukkua alakerrassa, jossa on elämä ja elämän äänet. Siksi tuo kehto onkin ihana tässä alakerrassa, on samalla vähän kuin osa sisustusta.




Levin reissulta ostin patjan päälle pehmusteeksi shamaanirumpupeiton. Komsiopallon on ostanut Pirpanan mummi. Olen pitänyt sitä kaulakoruna suojelemassa vauvaa, ja syntymän jälkeen pallo pääsee alkuperäisen tarkoituksensa mukaiseen käyttöön. Isoäidinneliöpeitto on oma tekemäni.

Komsiopallo on perinteenä kotoisin Lapista, jossa heliseviä hopeaesineitä on pidetty suojelevina amuletteina ja esineinä. Komsio tarkoittaa kehtoa, ja komsiopallo on nimensä mukaisesti siis suojellut kehdossa nukkuvaa lasta. Siipan suku on kotoisin pohjoisesta, joten minusta on mukava siirtää näitä perinteitä lapselle. Itselle taas kansanperinne, wanhat tawat ja mytologia ovat tärkeitä, ja ne tulevatkin siirtymään meiltä lapselle.

Komsiopallon, kuten monet muutkin koruni, mm. shamaanirumpusarjan korut,
on valmistanut kotimainen yritys Taigakoru.


Kuten sanoin, kestää vaikka aikuisen miehen painon. Ei olla kyllä uskallettu testata,
vieläkö kestäisi. Ainakin kesti reilut 30 vuotta sitten. Kehtoa tässä testailee
mun fyysisen toimintakyvyn ylläpitäjä, nykyinen jäsenkorjaajani.


Tämä kuva myös yli 30 vuoden takaa. Serkku ja kummitäti tulivat moikkaamaan.
Jossain vaiheessa tulossa varmasti paljon vaatekuvia: myös nuo potkuhousut
ovat edelleen tallessa ja menossa Pirpanalle käyttöön.




Kommentit

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Raskausdiabetes, osa 3.

Raskausdiabetes, osa 2.

Radilainenkin voi herkutella, sittenkin.