Raskaana keikalla

Teinistä lähtien on musiikki ollut äärimmäisen tärkeää. Jostain syystä lemppareiksi on aina valikoitunut kotimaisia bändejä. En ole varma miksi, mutta luulen että se liittyy siihen, kun yläasteikäisenä pääsi nettiin vain kerran viikossa kun kävi äidin työpaikalla, ja suurin osa bändijutuista tuli luettua Suosikista, tai vähän myöhemmin Suomi Finland Perkele -magazinesta, joissa oli tietenkin lähinnä kotimaisista bändeistä juttua.

Kotimaisiin bändeihin tykästymisessä oli tieysti myös se hyvä puoli, että niitä näkee livenä paljon helpommin ja useammin kuin ulkomaisia bändejä. Ja ne livekeikat, ne on koko tämän jutun paras puoli! Moni ystävä ihmettelee, miksi jaksan käydä katsomassa samoja bändejä uudelleen ja uudelleen, ja aina selvinpäin, oli sitten klubikeikka tai festarit.

Meinasin selvittää tähän, miksi keikoilla käyn, mutta siitä tulisi niin pitkää jaaritusta, että ainakin tällä erää saa nyt jäädä. Keikat ovat kuitenkin se hetki toisessa todellisuudessa, irtautumista kaikesta muusta ja läsnäoloa parhaimmillaan. Raskaana ollessa en ole hetkeäkään miettinyt, että en menisi keikalle. Toki pientä muutosta on aiheuttanut se, että mähän katson aina keikat eturivistä. Keikalle mennään suht koht heti ovien avaamisen jälkeen ja odotellaan muiden kahelien fanien kanssa. 

Nyt on vähän joutunut miettimään, voiko sinne eturiviin enää mennä, ettei käy mitään vahinkoja.

Festareilla ei kesällä tullut käytyä, joten Stam1nan keikka lokakuussa rv 21 oli ensimmäinen keikka tukevasti raskaana ollessa. Eturivissä kuitenkin vielä olin, mutta pittaava yleisö alkoi tuntua vähän epämukavalta. Stam1na on ehdottomasti yksi parhaita livebändejä, joita on olemassa. Keikalta tulevan energian kanssa elää monta viikkoa.

Stam1na on pelkkää rakkautta <3

Seuraava oli Amorphis (ja Myrkur) rv 26. Keikka oli Logomossa, noin 1400 myytyä lippua, mutta eturivissä rauhallista eikä mitään ongelmaa. Logomo keikkapaikkana on paitsi teknisiltä ominaisuuksilta hyvä, myös keikkayleisö on aina rauhallisempaa kuin yökerho-olosuhteissa.

Lämppärinä oli Myrkur, jonka olin vain kerran aiemmin nähnyt livenä. Silloin

totesin tästä mimmistä, että hän on söpöllä tavalla Saatanan riivaama. Ihana nainen.

Amorphiksen uusin levy Queen of Time ei ollut kovin hyvä, vaikka siellä hyviäkin 

biisejä on joukossa. En ole sitä mieltä

että eka demo oli paras, mutta aika kauas ja turhan tuotetuksi on mennyt parhaista vuosista. Amorphiksen kanssa mä olen kuitenkin kasvanut teinistä saakka,

ja bändillä on ihan oma osa mun elämässä, 

ja tulee aina olemaan.

Kun plussasin, päätin että ensimmäinen ostos vauvalle on Amorphiksen body. Ja olihan se.

Hovisanoittaja Pekka Kainulainen nosti sisällöllisesti biisit ihan uudelle tasolle, ja

mies on silloin tällöin mukana keikoilla erilaisten performanssien muodossa.

Vähän meidän häiden jälkeen Kainulaiselta julkaistiin kirja, jossa on Amorphiksen

alkuperäisiä suomenkielisiä sanoituksia. Sain kuitenkin etukäteen yhden tietyn biisin sanat,

jotka luettiin meidän häissä vihkimisen yhteydessä. Amorphis siis mukana sekä häissä että syntymässä. Varmasti myös 

kuolemassa, vaikka silloin pääosasss

tuleekin olemaan Sentenced. 

Heti perään rv 27 taas Stam1naa. Viime viikon keikalla oli 1400 ihmistä ja rauhallista, täällä n. 500 ja kaikki aivan naamat. Koko ajan piti varoa, ja hivuttauduinkin takavasemmalle pikku hiljaa. Apollo on keikkapaikkana teknisesti niin paska, että jopa meikäläisen puurokorva erottaa ettei ääni ole hyvä. Sen lisäksi jengi on aivan naamat ja örveltää.

Keikkapaikan kaameudesta huolimatta Sepolle ja Kovasetille kiitos siitä, että Gongin lopetettua keikkoja on silti ollut, ja että ostetaan muutakin kuin listahittihophipbändejä.

Stam1nan uusin levy Taival käsittelee vahvasti kuolemaa, kuolevaisuutta ja lapsen suhdetta

vanhempaansa, joten levyssä on ollut aika paljon pureksittavaa normaalin uuden levyn

omaksumisen lisäksi. Keikoilla ei ole vältytty myöskään kyyneliltä.

Nyt viime viikolla oli Korpiklaani. Katselin keikkaa kauempaa, kunnes totesin meneväni katsomaan pari biisiä lähemmäs, ja löysin itseni vielä encoren aikaankin sieltä miksauspöydän tuntumasta. Tiikerit ja raidat ja mitä näitä on.

Korpiklaani keikkailee Suomessa vähemmän, enkä olekaan nähnyt bändiä kuin kolme

kertaa tätä ennen, vaikka teinistä lähtien tätäkin on tullut kuunneltua. Ihan omanlaisensa bändi ja juttu,

pelimannihommat viuluineen ja hanureineen.

Korpiklaanin viulisti Tuomas Rounakari, joka on myös musiikkietnologi ja Shamaaniviulisti.

Oman kansanperinnekiinnostuksen myötä myös Tuomaksen työt Korpiklaanin

ulkopuolella ovat todella kiinnostavia.

Edellisiltana oli vielä Swallow the Sunin keikka. Hidasta, ahdistavaa doomia, joten eturivi oli oikein hyvä paikka hitaaseen häälymiseen. Reagoin StS:n musiikkiin todella voimakkaalla tunteella, ja äidilläni olikin kova veikkaus siitä, että synnytys käynnistyy tunnemyrskyn vuoksi keikalla. (Valitettavasti) näin ei kuitenkaan käynyt, vaan yhdessä osassa ollaan vielä.

Swallow The Sunin musiikillinen nero Juha Raivio. Kaikki Raivion tekemä (StS, Hallatar,

Trees of Eternity) on murskaavan surullista, melankolista ja tummaa, mutta usein siellä on

myös toivo. Viime aikoina suru ja melankolia on ollut käsinkosketeltavaa, ja parinkolmen vuoden takainen Tuska-festareiden setti oli jotain ihan käsittämättömän musertavaa katsottavaa.

Swallow the Sun on alunperin Jyväskyläläisbändi, vaikka nykyään asuvat siellä sun täällä. En mahtunut kumpaankaan Swallow the Sunin paitaani, (keikalle aina bändin paidassa), mutta onneksi vanha Lutakon paitani on isompi, niin kehtasi mennä keikalle. Tanssisali Lutakko ja Jelmu olivat parikolme vuotta äärimmäisen iso ja tärkeä osa elämääni ja toinen perhe. StS on luonnollisesti aloittanut uransa Lutakon treenikseltä. Lutakossa käyntiin raskaus on valitettavasti aiheuttanut tauon, ja lempparibändiraukat ovat joutuneet pärjäämään ilman hölmöjä leipomuksia. 

Ehkä tämä nyt kuitenkin avasi vähän sitä, miksi keikoilla käyn, ja miksi ne ovat niin iso osa elämääni: ne eivät ole vain keikkoja, vaan elämäntapa ja voimavara. Täytyy myöntää, että Mokoman joulukuun keikka jäi väliin, koska olin raskaudesta johtuen niin väsynyt, etten yksinkertaisesti vain jaksanut lähteä. Nyt jään kuitenkin äitiyslomalle myös keikkahommista, mutta hommat jatkuu kyllä heti keväällä.

Kukaan läheisistäni, perheestä tai ystävistä, ei ole ihmetellyt keikoilla käymistä raskaana, koska he tietävät, kuinka iso asia minulle on, ja mikä voimavara se on ollut raskaan syksyn aikana. Vieraammat kuitenkin ihmettelevät aina joskus, miksi edelleen käyn pallomahan kanssa yökerhossa. Itse en näe, että keikalla käyminen eroaa vaikkapa leffassa tai kuntosalilla käymisestä. Se, että aktiviteetti tapahtuu yökerhossa, baarissa tms. ja suurin osa ihmisistä on kännissä, ei vaikuta millään tavalla vauvaan. Päin vastoin: kun äiti voi hyvin, vauva voi hyvin. Kun ottaa raskauden huomioon, eikä ota mahan ja eturivin kanssa riskejä, en keksi yhtään syytä olla käymättä keikalla raskaana.

Yllä olevien lisäksi Pirpana on ollut talven aikana Vesterisen keikalla, joka on meidän yhteinen suosikki Siipan kanssa. Ihan eka artisti jonka keikalla Pirpana oli, oli JP Leppäluoto, ja seuraava Pekko Käppi. Noilla keikoilla oli kuiten viikkoja niin vähän takana, ettei Pirpana ole heistä tainnut mitään kuulla.

Musiikkikasvatus täytyy kuitenkin aloittaa ajoissa, kun toinen ei vielä pysty selkeästi ilmaisemaan mielipidettään, saatikka vetämään töpseliä pois seinästä.