Turvalonkero, eli Cthulhu

Helmikuisten facebookissa muutama äippä teki keskosten turvalonkeroina tutuksi tulleita pehmomustekaloja omille ja muiden lapsille. Minä halusin myös!! Sain pari ohjetta, ja eilen päätin että nyt minä teen sellaisen, kun sain tilaussukat pois käsistäni. Nooh, eipä taas ollutkaan niin helppo: en hahmottanut kirjallisia ohjeita yhtään enkä päässyt edes alkuun.
Tiesin, ettei kyse ole siitä, ettenkö osaisi, vaan siitä etten vain ymmärrä. En sitten tiedä, kumpi on pahempi: se ettei osaisi, vai se että on niin tyhmä ettei ymmärrä. :)

Siippa ajatteli että alku on samanlainen kuin pehmo-cthulhuissa, ja haki YouTubesta video-ohjeet alkuun pääsemisestä. Joo, alkuun pääsin, mutta en paria kerrosta pitemmälle. Kärsivällisyys on jokseenkin ameeban tasolla tätä nykyä (ei sillä että se normaalisti juuri sen korkeampi olisi) joten homma jäi kesken.
Yöllä en saanut kuitenkaan unta, ja aamuyöllä kaivoin YouTubesta Turvalonkeron video-ohjeen. Ohje on ihan idioottivarma, eikä siinä pitkään mennyt että lonkeroinen oli valmis. Toisen tein jo ilman ohjetta, tarkastaen kirjallisesta versiosta vain lisäysten määrän kullakin kerroksella.

Tämä oli toinen lonkero, jonka tein. Cthulhun värinen, totta kai vaikka jämälangoista onkin.
Meni sairaalakassiin että on sitten mukana vaikka Pirpana ei keskonen olekaan.

Making of

Tässä ensimmäinen versio, joka on tehty epilepsiakohtauksia aiheuttavien 
tilausvillasukkien jämistä.


Jaa että mikä Cthulhu? H.P. Lovecraftin luoma suuri muinainen meressä oleskeleva jumalhahmo. Suosittelen lämpimästi myös suomalaista versiota cthulhutarinoista: Keskiyön mato Ikaalisissa. Ainakin kirjastota pitäisi löytyä, ostaminen ei välttämättä tuosta vain onnistu.

Iä! Iä! Cthulhu fhtagn! Ph'nglui mglw'nfah Cthulhu R'lyeh wgah'nagl fhtagn!



Kommentit

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Raskausdiabetes, osa 3.

Raskausdiabetes, osa 2.

Radilainenkin voi herkutella, sittenkin.