Shamaanirumpukurssi

Olen pitkään halunnut rakentaa oman shamaanirummun, mutta vuorotyö on sotkenut tätäkin suunnitelmaa. Kun pyydettävien viikonloppuvapaiden määrä on kuitenkin rajattu, ja keikat ovat ykkösprioriteetti, on homma vain jäänyt. Syksyllä vieruskaveri rumpupiiristä bongasi tämän kurssin, ja ilmoittauduin saman tien, kun laskin että olen jo äipällä (eli ei tartte vapaatoivetta), mutta todennäköisesti en vielä synnärillä.

Oli kaikinpuolin ihan mahtava kurssi. Olin kuvitellut rummunrakennuksen olevan paljon vaikeampaa ja monimutkaisempaa, mutta se oli yllättävänkin yksinkertaista. Koristelu oli epäluovana ihmisenä vaikein osuus, mutta olen silti ihan tyytyväinen lopputulokseen.

Rumpukapulassa on koristeena kolvattuna äärettömyys sekä auringonkehriä. Lisäksi ripustin roikkumaan ensimmäiseltä lapinreissultani ostamani jo hajonneen rannekorun luunkappaleet, sekä Madeiran häämatkalta ostetusta rannekorusta laavakivipalloja.

Rummun koristukset ovat sujuvasti ja eklektisesti sekaisin: shamaanirumpukuvioiden lisäksi joukossa on vanhaa futharkia sekä uudempaa kansanperinnettä oleva hannunvaakuna.

Takapuolelle ripustin meidän alkuperäiset vihkisormukset, jotka ovat odottaneet että keksin niille uusiokäyttöä. Sormusten poronluu-upotus ei kestänyt käyttöä toivotunlaisesti, joten meillä on nyt käytössä samanlaiset, mutta luuttomat. Lisäksi takana roikkuu puisia ja huopaisia lehtiä.

Seuraavassa selostusta ja kuvia työvaiheista: lähinnä muistiin itselle, jos/kun haluaa tehdä vielä toisen joskus. Ensin kastoimme ja taivutimme koivuisen kehikon, joka paitsi liimattiin kiinni, myös punottiin kastellulla rottinkinauhalla. Poronnahasta leikattiin sopivan kokoinen (kehikon korkeus + 3cm) kappale. Lisäksi leikattiin nauhaa pitkä pätkä, 15 metriä lienee tarpeeksi. Nahka ja nahkanauha jäivät yöksi ämpäriin, omani kahvilla maustettuun. Kehikko jäi lattialle pystyyn, jolloin puristimien paino painoi sitä hieman soikeaksi, eikä jäänyt aivan pyöreäksi.

Seuraavana aamuna ämpärustä ilmestyi kivikovan nahan sijaan pehmeää ja työstettävää nahkaa, jonka reunoihin lyötiin nahkapaskalla parillinen määrä reikiä, jotka "neulottiin" nahkanauhalla ympäri, ja sen jälkeen vedettiin "pussiksi" kehikon päälle. Takaosaa alettiin neuloa vastakkaisesta reunasta toiseen.

Rumpu oli koko ajan märän pyyhkeen pääällä, jolloin nahka säilyy kosteana ja muotoiltavana. Taakse tehdään kädensija: oikea kohta ja nauhojen paikat löytyivät pienen kokeilun jälkeen, ja rumpu on koristelua vaille valmis.

Poronsarvista tehtiin soittokapula: sahailtiin ensin sopiva kappale rautasahalla, ja sen jälkeen hieman pehmustetta ja kierrätysnahkaa päälle. Lopuksi koristelu.

Kotoa löytyi aivan täydellinen rummunsäilytyspaikka mun sisäpuun oksalta. On kyllä sellainen eklektinen suloinen sekamelska tämä minun puuni: monen pohjoismaan ja monen aikakauden mytologia, kansanperinne ja tarinat sulassa sovussa. Vielä kun saisi Susanna Salon Ukon Pakka -taulut seinälle saakka, niin aika hieno seinä se on.

Poronnahan työstäminen aluksi hieman tuntui pahalta, vaikkei se yllätyksenä tullutkaan. Sekaanina mun nyt on turha aiheesta jeesustella, mutta kun en ole 15 vuoteen ostanut mitään vaatetta/asustetta/kenkää/tms. mikä olisi eläinperäistä (tietysti villaa lukuun ottamatta), niin kyllä se vähän tuntui hassulta, että tässä pyörittelen kuollutta eläintä rumpua varten.

Kurssin piti Mia Vieltojärvi Auralan kansalaisopiston tiloissa. Hauskana yksityiskohtana kurssin vetäjässä oli, että olen ollut joskus 16-17-vuotiaana Mian lasten lastenvahtina. Nyt tytöt ovat yli parikymppisiä, vaikka minäkin olen.
Mialla on tulossa keväällä vielä muutama kurssi: nuotioruokaa ja luonnonyrttejä. Syksyllä sienikurssihommia sitten.