Pakkasenpuremaa - äitiyslomalla

Viimeisen puolentoista viikon ajan olen keskittynyt kehonhuoltoon. Minulla on selässä pieni synnynnäinen rakennepoikkeama, ja olin kyllä varautunut siihen, että jossain vaiheessa raskautta se alkaa kiukutella. Olen suomalaiseen mielenmaisemaan tyypillisesti peruspessimisti jonka lasi on aina puoliksi tyhjä. Noh, hyvä puoli siinä on se, että pessimisti ei pety. Olin varautunut siihen, että olen jo puolessa välissä raskautta jalaton selkäkivun vuoksi, mutta mitä vielä: selkä alkoi haitata elämää vasta alle kaksi kuukautta ennen laskettua aikaa!! Tähän varmasti on vaikuttanut se, että mahani on (ainakin muilta saadun "palautteen" mukaan) keskivertoa pienempi, eikä painoa ole tullut lisää verrattuna lähtöpainoon. Vuosikaudet olen ylläpitänyt selän hyvinvointia jäsenkorjauksen avulla: äitini siskonmies on jäsenkorjaaja, ja siinä vaiheessa kun vaihdoin fysioterapian korjaukseen, en ole juurikaan kipeää päivää nähnyt. Lisäksi jäsenkorjauksessa on sopiva annos huuhaata, ja kan

Ison osan unistaan Pirpana tulee nukkumaan wanhassa kehdossa, jonka ikää kukaan ei oikein tunnu varmaksi tietävän. Olen itse nukkunut siinä vauvana, samoin ovat serkkuni, ja serkkuni lapset. Kehto on kiertänyt äidin puolen koko sisarusparven. Ilmeisesti jo äitini äiti on siinä nukkunut, ja moni veikkaa kehtoa vielä vanhemmaksi, jopa parisataa vuotta vanhaksi. Vahvaa, vanhanaikaista ja kunnollista käsin tehytä työtä: kestää todistetusti aikuisen miehen painon. Meillä on makkari yläkerrassa, enkä ajatellut kiikuttaa Pirpanaa aina ylös nukkumaan, siinähän saisi ravata itsekin rappusia koko ajan. Olen itse ensimmäinen lapsi ja tottunut nukkumaan hiljaisuudessa: edelleenkin on vaikea nukkua jos on äänekästä. Tämän vuoksi Pirpana saa kaiken muun ajan paitsi yön nukkua alakerrassa, jossa on elämä ja elämän äänet. Siksi tuo kehto onkin ihana tässä alakerrassa, on samalla vähän kuin osa sisustusta. Levin reissulta ostin patjan päälle pehmusteeksi shamaanirumpup

Armollisuus itselle, siinä vasta vaikea taito. Aina pitäisi tehdä vähän paremmin ja vähän enemmän. Mitään mukavuuksia tai kivuuksia ei ole ansaittu ennen kuin asialliset ja tarpeelliset hommat on hoidettu. Yleensä pidän tätä kyllä hyvänä piirteenä, mutta nyt raskaana ollessa on ollut pakko opetella hieman hillitsemään suorittamista. Ollessani armollinen itselleni, syytän itseäni helposti selittelystä ja itsepetoksesta. Tämä Woolshedin suklaakakku suklaakastikkeella ja vaniljajäätelöllä, jonka eilen söin, symboloikoon armollisuutta itselle. Helppoa tämä ei ole ollut. Ensimmäinen näytös oli, kun jouduin vaihtamaan töissä yksikköä omastani hieman rauhallisempaan. Vaikka tiesin että se oli kaikkien hyväksi, toisaalta tunsin että en pysty hoitamaan töitäni niin hyvin kuin yleensä. Toinen näytös oli kun totesin etten jaksa niin kuin normaalisti ja jouduin jäämään sairauslomalle. Samaan aikaan on vituttanut toimintakyvyn aleneminen, kuten aiemmin olenkin kirjoittanut. Nyt o

Olen nyt puolisentoista kuukautta luonnostellut tätä blogia. Aluksi osoite oli vain yhdellä ihmisellä, ihan vasta vähän aikaa sitten muutamalla muulla sekä helmikuisten facebook-ryhmällä, kun siellä blogeista puhuttiin. Tuntemattomille oli itse asiassa jopa helpompi antaa tämä luettavaksi, kuin tutuille. Täältä  lisää blogista ja sen ideasta.  Lukioikäisenä, ja vielä kulttuurituottajakoulussakin, kirjoitin ihan kivasti ja sujuvasti, myös vähän luovempaa tekstiä. Sitten en hetkeen kirjoittanut mitään, ja viimeiset vuodet olen kirjoittanut vain tylsää  asiallista ammattiin ja työhön liittyvää tekstiä, eli kaikkea muuta kuin vapaata, edes vähän vitsikästä, saatikka luovaa tekstiä. Itsekritiikki on siis aika kovaa, ja teksti kuulostaa aika usein melko kammottavalta. Tähän kun yhdistää totaalisen kykenemättömyyden tiivistää, niin jaadijaadijaa vaan. Siippa kuitenkin totesi että entä sitten, mun ajanvietettä tämä blogi on. Lukee joku jos lukee, ja ei lue jos ei tykkää. Se on totta.

36+ viikolla tehtävästä lääkärintarkastuksesta olen kuullut tosi erilaisia juttuja, riippuen sairaanhoitopiiristä, kaupungista, ja jopa neuvolasta: edes saman kaupungin sisällä ei tunnu olevan ihan samoja käytäntöjä. Se olisi 90 % suoritettu, neljä viikkoa jäljellä. Meidän neuvolan terveydenhoitaja on tositosi kiva, mutta neuvolalääkäri ei tee työtään ainakaan intohimosta, eikä itse asiassa edes vaikuta pitävänsä kovin paljon työstään. Meillä ei myöskään ole koko neuvolassa ultraa, ei edes klassisesti siellä sivuhuoneessa josta se sitten käydäänkin hakemassa jos on oikeasti tarve. Jos vaikkapa kaatuu neuvolamatkalla, lähettävät parinkymmenen kilometrin päähän sairaalaan tarkistettavaksi. Odotukseni eivät siis olleet kovin suuret, mutta eipä siellä edes sitä saanut. Osa käyttää tästä lääkärikäynnistä nimitystä synnytystapa-arvio, sillä joissain neuvoloissa tehdään kokoarvio sekä ns. käsikopelolla, että ultralla. Lisäksi näiden perusteella arvioidaan sitä, mikä on todennäk

Positiivissävytteisen radiherkuttelun jälkeen onkin aika inhorealistisen avautumisen siitä, miten nyt pitäisi kuulemma nauttia. Pitkin raskautta olen kuullut erilaisia toivotuksia siitä, miten minun pitäisi nyt vain nauttia tästä. Erityisesti äippärin lähestyessä ihmiset toivottivat erilaisia nauttimisia, ja se on luonnollisesti jatkunut äippärin alkamisen jälkeen. Tiedän että ihmiset tarkoittavat sillä pelkkää hyvää, ja ovat iloisia puolestani, mutta jossain vaiheessa aloin vastata näihin toivotuksiin "Kiitos vaan, nautin kyllä heti kun joku kertoo, missä kohtaa tästä kuuluu nauttia". Ei näin varmaan edes saisi sanoa, mutta en ole nauttinut juurikaan plussaamisen jälkeen. Ihmisten ilmeet ovatkin olleet melko hämmentyneitä, kun olen sanonut suoraan, etten ole vielä löytänyt sitä kohtaa, mistä pitäisi nauttia, tai koska pitäisi hehkua. Lähes koko ensimmäinen kolmannes meni tolkuttoman pahoinvoinnin kanssa. Heti puolessavälissä alkoi pohjaton väsymys mikä ei väisty

Herkkuhiiri täällä hei. Tämä olisi ehkä viimeinen tästä aiheesta, kiva lopettaa se vähän vähempään valitukseen. Vaikka tämä raskausdiabetes onkin ihan perseestä, niin hyvinä päivinä jaksan suhtautua asiaan myös positiivisesti, ja toivon että tästä jäisi ainakin jonkinlainen elämäntapamuutos myös synnytyksen jälkeiseen aikaan. Tai ainakin, etten herkuttelun suhteen lähtisi ihan samalle tasolle, kuin missä oltiin ennen. Hyvänä puolena voi pitää myös sitä, että kun olin pahoinvoinnin loppumisen jälkeen kerännyt lähestulkoon pudonneet kilot takaisin, lähti paino ruokavalion myötä taas laskuun. Pieni painonlasku tuossa kohtaa onkin täysin luonnollista, sillä kun jättää kaiken sen sokerin ja epäterveellisen hiilarimätön pois, niin keneltä tahansa putoaisi paino. Tällä hetkellä olen siis suunnilleen keväisellä lähtötasolla. Alkuun ei sokeriarvot kestäneet tosiaan viikottaista Pätkistä suurempaa kuormitusta. Kerran yritin sellaista isoa Pätkistä, ja sokerit nousi aaaaaivan liian korke

Vähän huuhaahommia tähän väliin. Oma unisieppari on mustavihreä puisilla helmillä ja siinä on viisikanta keskellä koristeena. Tein ennen joulua pari unisiepparia lahjaksi kahdelle teinille. Värit eivät olleen ihan sitä mitä itse olisin valinnut, mutta tärkeintä on että olivat mieluisan värisiä lahjojen saajille. Aiemmin olen tehnyt siepparin sekä itselleni, että ystävän pienelle pojalle, joka näkee painajaisia. Itsestäni en tiedä, mutta ainakin pienelle lapselle sieppari on toiminut hyvin. Tästä lähdettin... ... ja välivaiheen kautta... ... kaksi valmista unisiepparia. Näiden väsääminen on kyllä kivaa, mutta suunnittelu on vielä kivempaa. Miettiä, mitä värejä, helmiä, sulkia ja nauhoja käyttäisi. Mitä värit olisi kivoja ja mitkä sopivat yhteen. Muovitukun käytävillä iskee runsaudenpula eikä osaa yhtään päättää, mitä kaikkea ostaisi. Yleensä tuleekin hamstrattua liikaa ja sitten ihmettelee, mitähän näillä lopuilla tekisi.

Kävin tammikuun alkupuolella Levillä kääntymässä. Ystäväperhe vietti siellä koko viikon, ja vähän niinkuin kutsuin itse itseni mukaan muutamaksi päiväksi. Täytyy sanoa, että teki hyvää. Olin ajatellut että olisi kiva äippärin alkuun saada joku kiva irtiotto, niin että työasiat jäisivät taakse ja mielikin ymmärtäisi että nyt ollaan lomalla. Äkkilähtö mihinkään ei valitettavasti tullut oikein kysymykseen, en halunnut enää tässä vaiheessa lähteä yksin (siippa piti lomansa välipäivinä) ulkomaille ihan varmuuden vuoksi. Siksipä tämä oli mitä mainioin vaihtoehto. Kun saavuin Kittilään, oli aurinko juuri noussut. Kolmen tunnin päästä kuvasin jo auringonlaskua. Valitettavasti lähdin reissuun niin, että takana oli taas uneton yö. En saanu bussissa ja koneessa nukuttua kuin pieniä pätkiä. Niinpä reissun ekana iltana menin nukkumaan kuuden jälkeen ja heräsin seuraavana aamuna yhdeksältä kun 2- ja 5-vuotiaat herättivät aamupalalle kertoen, että ei enää ehdi nukkua. <3 Aamupalan

Osa 3, ehkä jopa viimeinen osa. Teemalla kaikki vaikuttaa kaikkeen, eikä missään ole kuitenkaan logiikkaa. Nämä ovat vain omia huomioitani, eivät välttämättä missään linjassa terveydenhuollon kanssa, eikä minulla edelleenkään ole mitään pätevyyttä neuvoa ketään. Kun sain radi-diagnoosin, oli se maailmanlopun tuomio. Koska olen suorituskeskeinen perfektionisti ja kontrollifriikki, päätin saman tien että tämähän kuitenkin hoidetaan, ja minähän voitan yhdet saamarin sokeriarvot. Neuvolan seurantavihkoseen ei mahtunut arvojen lisäksi oikeastaan ollenkaan muistiinpanoja, ja ensimmäisen kuukauden pidin kahta vihkoa. Toiseen merkitsin arvojen lisäksi ison osan syömisistäni, sen mikä nostaa tai ei nosta sokereita, paljonko olen nukkunut tai ollut nukkumatta jne. Neuvolan seurantavihko, joka suppealla tilallaan ei miellyttänyt rouva perfektionistia. Sittemmin olen siirtynyt yhden vihon taktiikkaan, ja tämä vihko on riittänyt seurantaan Tämä laajempi päiväkirja sen vuoksi, että

Round two, ja uuden paikan kokeilu. Kampaajaa ja tatuoijaa ei vaihda, mutta muuten tykkään kokeilla uusia hoitoloita ja hoitajia. Samalla kampaajalla olen käynyt nyt seitsemän vuotta (joskus käyn vaihtelun vuoksi toisella kuin vakkarilla, mutta silloinkin vain sillä yhdellä tietyllä, harkitulla), ja samalla tatuoijalla olen käynyt 13-14 vuotta. Tatuoijan kanssa on naurettu, että olemme tunteneet toisemme lähes tuplasti niin kauan kuin kumpikaan puolisoaan. Tosin tässä suhteessa olen tehnyt kerran syrjähypyn, koska tatuointiaihe oli sellainen, että se piti käydä ottamassa muutamansadan kilometrin päässä. Tällä kertaa ohjelmassa oli hieronta sekä vyöhyketerapia, jonka sanotaan auttavan mm. unettomuuteen. Hoitola Energeia n Reetta on hierontojen ja vyöhyketerapian lisäksi erikoistunut mm. kajava-terapiaan sekä energiahoitoihin. Uuden paikan kokeiluun ei liity epäluottamusta tai muuta negatiivista tunnetta vanhaan paikkaan, kahta edellä mainittua ammattiryhmää lukuun ottamatta vain

Tai oikeastaan niiden puute. Aloin jo hyvissä ajoin katsella ja kuulostella raskauskuorihousujen tai -toppahousujen perään. Uutena ovat sen verran hintavia, että yhtä talvea varten ei viitsisi ostaa, siispä kolusin lastenvaatekirppiksiä ja fb-kirppiksiä, kyselin tutuilta talvisynnyttäneiltä ja huutelin ostoilmoituksia fb-kirppisryhmiin. Tuloksettomasti. Moni ehdotti miehen housujen omimista: ei onnistu meillä, koska tuo on niin paljon minua isompi, että sais olla vyön lisäksi ainakin kahdet henkselit. Liian isoja miesten housuja en viitsinyt ostaa, jäisivät vain käyttämättä ja myymättä. Ehdotettiin myös kumilenkkiä tavallisiin housuihin: mulla vaan ei ole niitä tavallisiakaan, kun Varsinais-Suomen talvessa on pärjännyt lämpökerrasto + Fjälrävenin ulkoiluhousu -yhdistelmällä. Olin jo ajatellut että kyllä Suomen talvessa ilmankin pärjää, ostin paksut, pehmeät kollarit ja ajattelin että kerrospukeutumisella selviää. Sitten tulikin viikon varoajalla Levin reissu: 15 asteen pakkases