Pakkasenpuremaa - äitiyslomalla

Jo raskaana ollessani ostimme tyttöporukalla liput Ville Valon & Agentsin keikalle, vaikka ei ollut yhtään varmaa, pääsenkö mukaan. Jos Pirpana olisi syntynyt kaksi viikkoa lasketun ajan jälkeen, olisi hän ollut keikan aikaan vasta kaksiviikkoinen, enkä itsekään kyllä varmasti olisi ollut keikkakunnossa. Nyt synnytyksestä oli aikaa kuitenkin lähes kuukausi, joten päätin lähteä. Kaiken lisäksi kun oli tiedossa, että viimeinen biisi olisi HIM:n When love and dead embrace. Pelkkä tieto tästä sai aikaan holtittoman itkukohtauksen. On se ääni vaan niin käsittämätön. Erityisesti Tähdet, tähdet aiheutti kylmiä väreitä. Sekä tietysti se When love and dead embrace, joka sai mut itkemään jo teininä. Laskettiin erään kaverin kanssa, että meidän ekasta HIM:n keikasta on aikaa yli puolet meidän elämästä. Etukäteen olin ajatellut että kiva päästä keikalle. Voi miten väärässä olinkaan. Tai juu, oli kiva päästä keikalle, mutta en ollut tajunnut, kuinka koville vauvan jättämine

Vauvan kantaminen ja imetys ovat saaneet niska-hartiaseudun melko jumiin ja pieni päänsäryhkö on lähes jokapäiväinen vieras. Niinpä kävin tänään taas Marian hellässä huomassa Yhdessä - äitiys- ja perhepalveluissa . Maria oli maininnut nettisivuillaan, että äiti voi tulla hierottavaksi vauva mukanaan. Tämä oli ostopäätökseen vaikuttava asia, sillä en jaksaisi etsiä uutta hierojaa iltavastaanoton vuoksi. Mietin, miten hieronta mahtaa mennä, Pirpanalla on vaihe jossa ei päiväsaikaan tekisi mitään muuta kuin olisi äidin sylissä. Pirpana ei tietenkään heti rauhoittunut vaunuihin, joten Maria kehotti ottamaan vauvan syliin, ja ensimmäisen 30 min. hän "hieroi" istuen, kun samalla sylittelin ja imetin Pirpanaa. Kyse ei ollut ns. perinteisestä hieronnasta, vaan niskan lihaskalvojen sekä kasvojen ja päänahan käsittelystä. Oi autuutta, tuntui niin hyvältä, eikä ollut tullut kyllä mieleenikään, että vauva sylissä voisi olla hierottavana. Jälkimmäinen puolituntinen oli sitten peri

Ei, en ala sen yksityiskohtaisempaa synnytyskertomusta julkisesti nettiin kirjoittaa, hieman liian intiimi tapahtuma koko kansalle jaettavaksi. Lauantaina 23.2. lähdimme vähän ennen puoltayötä synnärille. Päivällä oltiin käyty saunassa ja kävin kepeillä klenkkaamassa pienen lenkin muiden mummojen kanssa (naapurissa on vanhusten hoitoyksikkö). Seitsemän aikaan alkoi supistelut vartin välein, puoli yhdeksän aikaan niitä tuli jo 3-4 minuutin välein, joten päätimme lähteä ainakin näytille. Synnärillä olimme klo. 23.50, ja täytyy sanoa että tarkan markan vahtijan olisi kannattanut kärvistellä vielä 10 minuuttia kotona: VSSHP laskuttaa ihan koko ajasta, eli kun menimme kymmentä vaille puoliyön, niin koko vuorokaudelta laskuttavat. Meillä se ei toki ole omasta kukkarosta pois koska asuinkuntamme sponssaa synnytyksen, mutta kyllähän se vähän nauratti kun poliklinikkalasku tuli. Reilun 12 tuntia ja kolme kätilöä kärvistelin ennen kuin su 24.2. Pakkaspirpana (joka ei pakkasta nyt si

Tämä on vähän raskausdiabetes-sarjaa: ei mulla ole mitään pätevyyttä sanoa mikä rintatulehdukseen auttaa, mutta jos tästä on edes jollekin jotain apua. Vauvan ollessa vähän alta kolmeviikkoinen, heräsin yöllä siihen että toinen tissi oli ihan käsittämättömän kipeä. Se kipu oli jotain ihan ihmeellistä: mulla on melko korkea kipukynnys, enkä muista koska olisin itkenyt kivun vuoksi (synnytys pois lukien, ja sekin oli enemmän kiukkuhuutoa kuin kipuitkua), vaan kipu kestetään hammasta purren. Nyt kuitenkin itkin sitä, että sattuu niin paljon. Nousin sängystä pumppaamaan rintaa tyhjäksi, kun ajattelin että on vaan kerääntynyt maitoa. Pumppuun sain ehkä 10ml ja totesin että tissi on aivan kivikova ja kuuma. Pohdin rintatulehdusta, mutta punoitusta tai kuumetta ei ollut.  Otin särkylääkkeen ja lämmittelin kaurapussia. Särkylääkkeestä huolimatta kuume oli pian vähän yli 37 ja puolessa tunnissa yli 38. Aamulla kuumaa suihkua, hierontaa ja kaikki muut kevätjuhlaliikkeet, mutta ei auttanut

"Ei niitä viiskytsenttisiä kannata ostaa, ihan turhaa kun ei ne mene kuin tosi vähän aikaa." Tämän kuulin niin usein. Omasta mielestäni tuolla logiikalla ei kannattaisi ostaa vauvalle vaatteita ollenkaan ennen kuin ehkä vuotiaalle, ei minkään koon kanssa kovin pitkään mennä. Onneksi olin tässäkin itsepäinen, ja ostin niitä 50 cm vaatteita. Vaikka Pirpana oli syntyessään 51,5cm, oli hän kovin hoikanlainen silakka. Syntymäpaino oli n. 3150 (poliklinikkalääkärin painoarvio meni 31g pieleen, aiai). Jopa osa 50 cm vaatteista oli isoja, ja roikkuivat päällä. Nyt, Pirpanan ollessa kuukauden ikäinen ja viimeksi neuvolassa mitattiin 54 cm pituiseksi, on pari bodya vähän nafteja, ja yksi 56 cm body on sopiva. Kaikki 50 cm (potku)housut on edelleen sopivia, ellei jopa vähän isoja. Jos meillä olisi ollut pääasiassa 56-senttisiä, niin siinä olisikin saanut ihmetellä, miten niitä kääntelee ja laskostelee vauvan päälle. Olin suunnitellut ottavani paljon enemmän vaatekuvia, häne

Nyt on ollut blogin puolella hiljaiseloa, kävimme tuossa viikko sitten synnyttämässä pienen Pakkaspirpanan. Vaikka pakkasta ei kyllä ollutkaan, vaan kaunis keväinen, aurinkoinen aamu. Ennen synnärille lähtöä sain kuitenkin vielä parit sukat valmiiksi. Vastaisuudessakin on varmaan vähän hiljaisempaa blogin puolella, kunnes läytyy tasapaino tämän uudenlaisen vauvantuoksuisen ja tunnerikkaan arjen kanssa. Enomies sai hienot villasukat. En ole ennen kirjaillut neuloen mitään, mutta hyvä ja hieno siitä(kin) tuli. Kummitädin sukat sen sijaan... Tykkään kyllä kun pyydetään jotain tietyn värisiä sukkia, silloin tulee tehtyä sellaisia sukkia, joita ei muuten tekisin. Ensimmäiset villasukat jotka hänelle aikanaan tein, olivat samanlaiset, mutta joukossa oli vähän harmaata tasapainottamassa kirkkautta. Nyt ajattelin että parempi överit ku vajarit. Vaihtelu virkistää, mutta mitä jos langat aiheuttaa epilepsiakohtauksia? Valitsin sentään lankoja joissa mainitaan viikingi