Pakkasenpuremaa
Pakkasenpuremaa
Pohdin pitkin syksyä, minkä harrastuksen hankkisin keväälle, että olisi muutakin tekemistä kuin vauvajutut. Tai vaikka se liittyisi vauvaankin, niin olisi sellainen mun oma juttu. Etenkin siinä vaiheessa kun selvisi, että jään jo varhennetulle lähes 2kk ennen laskettua aikaa, ajattelin että jotain puuhaa täytyisi olla. Jotain rauhallista ja aikatauluun ja paikkaan sitoutumatonta.
Kävin läpi avoimen yliopiston ja ammattikorkeakoulun kurssitarjontaa, mutta ajatus deadlinesta ja viime tippaan tekemisestä yhdistettynä vastasyntyneeseen ei houkutellut. Tykkään opiskella, mutta kun ei yhtään tiedä, kuinka helppo tai haastava vauva-ajasta tulee.
Seuraavaksi mietin matonkutomista, kun lähes naapurissa sellainen mahdollisuus on. En vain tarvitse yhtään mattoa, ja kun mattopuut vuokrataan viikkovuokralla, niin ei sekään ehkä ole ihan sitä mitä haen.
Yksi uneton yö sen sitten keksin: äitiyslomablogi! Niin sen täytyy olla!, kuten lapsuuteni idoli Rölli sanoisi.
Nimen kanssa olikin heti vaikeaa. Monta huonoa vaihtoehtoa, eikä yhtään hyvää. Saa nähdä, vaihdanko tämänkin ennen kuin julkaisen mitään. Ensimmäinen vaihtoehto oli Muka-erilainen mutsi, joka edelleenkin esiintyy julkaisijan nimenä. Toinen vaihtoehto oli tosi mielikuvituksekkaasti Äitiyslomablogi. Voi tätä ylitsepursuavaa luovuuden määrää!
Lopulta päädyin Pakkasenpuremaan, sillä laskettu aika on helmikuun lopussa, joten luonnollisesti odotan ja toivon että Pirpana syntyy lumen, hallan ja kuuran keskelle. Pakkasenpuremaa on myös sopivan sitomaton nimi: kun tekee mieli kirjoittaa jostain ihan muusta kun äitihommista, vauvasta tai niihin liittyvistä asioista niin sekin on ok.
PakkasPirpana
PakkasPirpanaa odotamme saapuvaksi helmikuun lopussa. Pirpana on molemmille ensimmäinen lapsi.
Ensimmäisen kolmanneksen podin todella hirveää pahoinvointia, elin jääkaappikylmillä omenoilla ja laihduin 6kg. Tämä tietysti sen pahimman kesähelteen aikaan. Samoihin aikoihin siirryimme töissä kesätyöaikoihin, eli tein 12-18 tuntisia työvuoroja ja sijaistin esimiestä siihen päälle. Sen kaiken kuitenkin jaksoi yllättävänkin hyvin, kun peruskunto oli hyvä ja innostus suuri. Paitsi vauvaan, myös uusiin työhaasteisiin.
Toisen kolmanneksen alku meni hyvin, ja lähes pääsin käsiksi siihen keskiraskauden ihanuuteen, mistä aina puhutaan, kunnes alkoi mahdoton väsymys. Marraskuun alussa sain raskausdiabetestuomion, ja pian sen jälkeen alkoi järkyttävä unettomuus. En sinänsä usko, että niillä on sen enempää tekemistä toisensa kanssa, mutta otin radin melko raskaasti, sillä olen ihan kamala karkkihiiri, rakastan vaaleaa leipää ja pizzaa, ja sipsit maistuu lähes yhtä hyvin kuin karkit.
Viimeisen kolmanneksen alussa jäin kahden viikon sairauslomalle, siitä palasin vielä töihin ja vuodenvaihteessa jään varhennetulle äitiyslomalle, joka muuten olisi alkanut tammikuun puolessa välissä. Olin etukäteen päättänyt, että sairauslomaa en ota, ja varhennetulle en todellakaan jää, mutta niin sitä jääräpään piti syödä sanansa. Teen henkisesti melko raskasta ja stressaavaa työtä, jossa ollaan liikkeessä lähes koko ajan (vaikka fyysisesti raskasta työ olekaan kuin joskus), joten totesin että ehkä parempi näin.
Pakkasenpurema
Pakkasenpurema on vähän yli kolmekymppinen, omasta mielestään muka-erilainen mutsi, joka odottaa ensimmäistään. Teinistä asti olen ollut vähän erilainen, ja saattaa olla että erilaisuudentavoittelu on joskus ollut ihan se itse tarkoituskin. Parhaat ystävät pitävät minua edelleen jonkinsortin kummajaisena, mutta täytyy myöntää että aika ja vuodet ovat tehneet tehtävänsä, ja kulmat ovat pyöristyneet, värit haalistuneet ja osaan jopa olla joskus hiljaa. En kyllä ollenkaan niin usein, kuin pitäisi. Vaikka minä ja elämäni ovat hyvin tylsiä ja tavallisia (rakastan tylsää ja tavallista elämää), persoonaan liittyen normaali ja tavallinen ovat minulle lähes kirosanoja. Aina pitää olla vähän erilainen.
Asumme aviomiehen kanssa loppuvuodesta -18 ostetussa, vanhassa rintamamiestyyppisessä talossa. Ei ollenkaan niin metsän keskellä kuin alun perin piti, vaan mukavasti lähellä kaikkea, mutta omassa rauhassa vähän piilossa. Talon olen täyttänyt kaikella vanhalla ja vanhanlaisella: en pidä nykyisestä valkoisesta ja lähes kliinisestä tyylistä, ja vanha talo tarjoaakin kodin mitä ihannimmille kirpputori- ja ekotorilöydöille. Isona, vanhana ja rikkaana asun wanhassa hirsitalossa.
Blogi-idea syntyi ehkä osittain myös tarpeesta saada jokin vaihtoehtoinen kanava kuin Facebook kaikelle vauvahöpinälle. Toivon että kirjoittaminen alkukankeuden jälkeen alkaa sujua ja kieli rikastua. Nuorempana tuli kirjoitettua paljon kaikenlaista ja teksiä syntyi lähes luonnostaan, Taito on kuitenkin kadonnut ja ruostunut, vaikka se luontainen ilmaisutapa minulle onkin. Samaan aikaan tämä on jotenkin tosi epäluontainen tapa minulle, sillä asiaan liittyy tietotekniikkaa ja visuaalisuutta. Kaikessa tekniikkaan liittyvässä menee hermo ihan välittömästi, eikä minulla ole oikeastaan minkäänlaista visuaalista silmää. Ja varsinkaan tekniikkaan liittyen ei myöskään minkäänlaista motivaatiota oppia ja selvittää. Tosi hyvä lähtökohta blogille, eikö vain?
Ennen raskautta harrastin ratsastusta, mutta melko pian plussaamisen jälkeen harrastus jäi tauolle.
Rakastan metsää, luontoa, merta ja mökkeilyä. Mieluiten useampi kilometri kerrallaan, nuotion ja eväiden kanssa. Yksinkertaisia käsitöitä teen jonkin verran, ja luen kausittain kaikenlaista.
Pohdin pitkin syksyä, minkä harrastuksen hankkisin keväälle, että olisi muutakin tekemistä kuin vauvajutut. Tai vaikka se liittyisi vauvaankin, niin olisi sellainen mun oma juttu. Etenkin siinä vaiheessa kun selvisi, että jään jo varhennetulle lähes 2kk ennen laskettua aikaa, ajattelin että jotain puuhaa täytyisi olla. Jotain rauhallista ja aikatauluun ja paikkaan sitoutumatonta.
Kävin läpi avoimen yliopiston ja ammattikorkeakoulun kurssitarjontaa, mutta ajatus deadlinesta ja viime tippaan tekemisestä yhdistettynä vastasyntyneeseen ei houkutellut. Tykkään opiskella, mutta kun ei yhtään tiedä, kuinka helppo tai haastava vauva-ajasta tulee.
Seuraavaksi mietin matonkutomista, kun lähes naapurissa sellainen mahdollisuus on. En vain tarvitse yhtään mattoa, ja kun mattopuut vuokrataan viikkovuokralla, niin ei sekään ehkä ole ihan sitä mitä haen.
Yksi uneton yö sen sitten keksin: äitiyslomablogi! Niin sen täytyy olla!, kuten lapsuuteni idoli Rölli sanoisi.
Nimen kanssa olikin heti vaikeaa. Monta huonoa vaihtoehtoa, eikä yhtään hyvää. Saa nähdä, vaihdanko tämänkin ennen kuin julkaisen mitään. Ensimmäinen vaihtoehto oli Muka-erilainen mutsi, joka edelleenkin esiintyy julkaisijan nimenä. Toinen vaihtoehto oli tosi mielikuvituksekkaasti Äitiyslomablogi. Voi tätä ylitsepursuavaa luovuuden määrää!
Lopulta päädyin Pakkasenpuremaan, sillä laskettu aika on helmikuun lopussa, joten luonnollisesti odotan ja toivon että Pirpana syntyy lumen, hallan ja kuuran keskelle. Pakkasenpuremaa on myös sopivan sitomaton nimi: kun tekee mieli kirjoittaa jostain ihan muusta kun äitihommista, vauvasta tai niihin liittyvistä asioista niin sekin on ok.
PakkasPirpana
PakkasPirpanaa odotamme saapuvaksi helmikuun lopussa. Pirpana on molemmille ensimmäinen lapsi.
PakkasPirpanan ensimmäinen ultrakuva ja kaverit.
Siilien ja StarWarsin lisäksi myös kilpikonnat on kivoja.
Toisen kolmanneksen alku meni hyvin, ja lähes pääsin käsiksi siihen keskiraskauden ihanuuteen, mistä aina puhutaan, kunnes alkoi mahdoton väsymys. Marraskuun alussa sain raskausdiabetestuomion, ja pian sen jälkeen alkoi järkyttävä unettomuus. En sinänsä usko, että niillä on sen enempää tekemistä toisensa kanssa, mutta otin radin melko raskaasti, sillä olen ihan kamala karkkihiiri, rakastan vaaleaa leipää ja pizzaa, ja sipsit maistuu lähes yhtä hyvin kuin karkit.
Viimeisen kolmanneksen alussa jäin kahden viikon sairauslomalle, siitä palasin vielä töihin ja vuodenvaihteessa jään varhennetulle äitiyslomalle, joka muuten olisi alkanut tammikuun puolessa välissä. Olin etukäteen päättänyt, että sairauslomaa en ota, ja varhennetulle en todellakaan jää, mutta niin sitä jääräpään piti syödä sanansa. Teen henkisesti melko raskasta ja stressaavaa työtä, jossa ollaan liikkeessä lähes koko ajan (vaikka fyysisesti raskasta työ olekaan kuin joskus), joten totesin että ehkä parempi näin.
Pakkasenpurema
Pakkasenpurema on vähän yli kolmekymppinen, omasta mielestään muka-erilainen mutsi, joka odottaa ensimmäistään. Teinistä asti olen ollut vähän erilainen, ja saattaa olla että erilaisuudentavoittelu on joskus ollut ihan se itse tarkoituskin. Parhaat ystävät pitävät minua edelleen jonkinsortin kummajaisena, mutta täytyy myöntää että aika ja vuodet ovat tehneet tehtävänsä, ja kulmat ovat pyöristyneet, värit haalistuneet ja osaan jopa olla joskus hiljaa. En kyllä ollenkaan niin usein, kuin pitäisi. Vaikka minä ja elämäni ovat hyvin tylsiä ja tavallisia (rakastan tylsää ja tavallista elämää), persoonaan liittyen normaali ja tavallinen ovat minulle lähes kirosanoja. Aina pitää olla vähän erilainen.
Asumme aviomiehen kanssa loppuvuodesta -18 ostetussa, vanhassa rintamamiestyyppisessä talossa. Ei ollenkaan niin metsän keskellä kuin alun perin piti, vaan mukavasti lähellä kaikkea, mutta omassa rauhassa vähän piilossa. Talon olen täyttänyt kaikella vanhalla ja vanhanlaisella: en pidä nykyisestä valkoisesta ja lähes kliinisestä tyylistä, ja vanha talo tarjoaakin kodin mitä ihannimmille kirpputori- ja ekotorilöydöille. Isona, vanhana ja rikkaana asun wanhassa hirsitalossa.
Maisemakuva kotipihalta ensilumen aikaan, marraskuussa -18.
Blogi-idea syntyi ehkä osittain myös tarpeesta saada jokin vaihtoehtoinen kanava kuin Facebook kaikelle vauvahöpinälle. Toivon että kirjoittaminen alkukankeuden jälkeen alkaa sujua ja kieli rikastua. Nuorempana tuli kirjoitettua paljon kaikenlaista ja teksiä syntyi lähes luonnostaan, Taito on kuitenkin kadonnut ja ruostunut, vaikka se luontainen ilmaisutapa minulle onkin. Samaan aikaan tämä on jotenkin tosi epäluontainen tapa minulle, sillä asiaan liittyy tietotekniikkaa ja visuaalisuutta. Kaikessa tekniikkaan liittyvässä menee hermo ihan välittömästi, eikä minulla ole oikeastaan minkäänlaista visuaalista silmää. Ja varsinkaan tekniikkaan liittyen ei myöskään minkäänlaista motivaatiota oppia ja selvittää. Tosi hyvä lähtökohta blogille, eikö vain?
Ennen raskautta harrastin ratsastusta, mutta melko pian plussaamisen jälkeen harrastus jäi tauolle.
Rakastan metsää, luontoa, merta ja mökkeilyä. Mieluiten useampi kilometri kerrallaan, nuotion ja eväiden kanssa. Yksinkertaisia käsitöitä teen jonkin verran, ja luen kausittain kaikenlaista.
Rakkain harrastus ja voimavara teini-iläisestä saakka on ollut musiikki. Alaikäisenä harrastus oli pitkälti kuuntelua, koska kotiseudullani ei ollut keikkapaikkaa johon alaikäinen pääsisi. Edelleenkin musiikki on iso osa elämääni, ja Pirpana on ollut jo ennen syntymäänsä mm. Amorphiksen ja Stam1nan keikoilla.
Lisäksi sisälläni asuu pieni hörhö. Kiinnostuksenkohteisiin kuuluu muinaissuomalainen ja -skandinaavinen sekä itämerensuomalainen mytologia, luontoviisaus, taikausko, luontoyhteys yms.
Samaan aikaan koen kuitenkin olevani todella käytännönläheinen, realistinen ja rationaalinen. Kaikki hörhöily kulkee ikään kuin taka-alalla muistuttamassa elämän toisesta puolesta ja ulottuvuudesta, valintojen ja tekojen seurauksista sekä sopusoinnusta ja tasapainosta.
Tarvittaessa saat Pakkasenpuremaan yhteyden osoitteesta aitiyslomalla2019@gmail.com
Tarvittaessa saat Pakkasenpuremaan yhteyden osoitteesta aitiyslomalla2019@gmail.com
Kommentit
Lähetä kommentti